Kesäinen visio
Miksi aina pitäisi olla ensin visio ja vasta sitten toiminta? Varsinkaan uusilla liiketoiminta-alueilla ei ole markkinaa, jota tutkia, ei ole asiakasta, jonka tarpeisiin voisi perehtyä eikä myöskään tiedetä arvoketjua tai toimijoiden kilpailuasemia. Vaikka nämä tutkittaisiinkin hyvin etukäteen, emme voi olla kuitenkaan varmoja, ovatko valinnat todella oikeita.
”Voimme myös kyseenalaistaa liian yksityiskohtaisen vision, koska silloinhan ei tarvitse enää oppia mitään uutta, sillä tulevaisuuden suunta on tarkasti tiedossa. Yksityiskohtaisella visiolla ja tarkalla suunnitelmalla laitamme itsellemme käytännössä silmälaput ja olemme kuin vetohevoset ilman näkyvyyttä sivuille. Toisaalta ilman visiotakaan organisaatio ei toimi, kun henkilöstö hermoilee liian suuren epävarmuuden ympäröimänä, tietämättömänä yrityksen suunnasta. Näin jälleen kultainen keskitie löytyy tästä väliltä: pitkäntähtäimen ohjaus ei saa olla liian yksityiskohtainen, mutta ei liian epäselväkään, vaan sen tulee sisältää sopivasti molempia komponentteja.” (Ala-Mutka 2008, s. 27)
Nopeasti muuttuvassa tilanteessa kerätyt tiedot voivat olla jo vanhentuneita siinä vaiheessa, kun raportti on johtoryhmän pöydällä. Tässä tilanteessa pitäisi eri vaihtoehtoja ja jopa suurempiakin linjauksia pitää auki mahdollisimman pitkään, jotta tavoitteeseen nähden kyetään rakentamaan sopivin strategia tai strategiaa voidaan kehittää asteittain kokeilun ja oppimisen kautta.
Todella haastavaa on pitää suuri linjaus avoinna ja tehdä ensin yksityiskohtia tietämättä, mikä suurista linjauksista toteutetaan. Näin on kuitenkin toimittava, jos ei ole markkinaa mitä tutkia ja muutos on nopeaa. Ei ole aikaa suunnitella – pitää rohkeasti toimia ja johtaa.
Visio on määritetty tavallisesti tulevaisuuden kuvaksi, unelmaksi. Tätä unelmaa tukee näkemys tulevaisuuden liiketoimintaympäristöstä (industry foresight). Visio on tila. Voidaanko visioksi ”hyväksyä” myös oivallus suunnasta (insight)? Kuljemme kohti jotain, jota emme kuitenkaan osaa vielä pukea sanoiksi - lopullista tilaa emme vielä tiedä. Visio kehkeytyy vähitellen poluksi, jopa tieksi. Vähitellen näemme ”lopullisen” tilan – kunnes luomme uuden vision.
Tarkan vision (suunnitelman) vastakohta on systemaattinen löytäminen – oppiminen. Meillä voi olla ajatus tulevaisuudesta, mutta tulevaisuus tulee ensin löytää. Visiosta rakentuukin melkoinen paradoksi - pitää ”tietää” mihin menee, mutta toisaalta sitä ei saa määrittää liian tarkaksi, pitää jättää tilaa uuden löytämiselle. Kolmas vaihtoehto vision ääripäille (suunnitelma vs. löytäminen) voidaan hakea suunnasta - näkemys miten asiat kehittyvät - tai vision kuvaamisesta toimintana - miten löydämme sen mitä on läydettävissä. Emme kuvaa miten asiat ovat vaan miten me tulemme toimimaan (sitten kun se on saavutettu).
Tänään olen konkretisoinut visiota, joka oli olemassa jo yli 50 vuotta sitten. Visio voidaan pukea seuraavaan lauseeseen: ”soutuveneellä voi soutaa rantaan asti”. Ranta on nimittäin täynnä isoja kiviä. Näin oli myös 50 vuotta sitten. Silloin työ jäi kesken, kun akseli meni työkoneesta poikki. Visio unohtui, kunnes tarvittiin lapsille ranta leikkimistä varten. Vanha visio sai uutta motivaatiota ja nyt kivet siirtyvät käsin, rautakangella ja vinssillä.
Voimme sanoa vision olevan hyvin konkreettinen ja tavoitteellinen lopputila: (1) ”kivet siirretään pois rannasta.”
Aikaisemmin visio voitiin kuvata toimintana: (2) ”voimme soutaa suoraan rantaan”. Tässä ei puhuta mitään ”fyysisestä” tilasta vaan siitä, miten toimimme lopputilanteessa.
Nyt vision voisin pukea muotoon: (3) ”lapsille turvallinen paikka leikkiä veden äärellä”. Tämä visio ei sido tilaa tähän tarkoittamaani rantaan vaan ranta voi olla jossain muualla. Tässäkin visiossa toteutuu lähes sama asia (emme etsi uutta rantaa), vaikkakin pienillä rakenteellisilla eroilla. Edelleen on tarkoitus päästä myös veneellä rantaan.
Aikaa kestävä visio voitaisiin rakentaan yleisimmäksi ja uusia ideoita hyväksyväksi: (4) ”Rakennamme johtavan tulevaisuuden tarpeita vastaavan rannan”. Nyt visio on kiinnitetty jatkuvaan kehittämiseen. Koska lapsissa on tulevaisuus, lapsia varten kivet siirretään rannasta. Visio on kiinnitetty seuraavaksi 10 vuodeksi lasten kasvun ja kehittymisen elinkaareen.
Vaikka kehittelen asialle mitä hienoimpia visiota, todellisuus ei muutu. Kiviä pitää siirtää myös huomenna. Jäät tuovat kiviä rantaa joka vuosi, joten tästä savotasta ei ihan heti pääse irti. Ehkä sitten, kun lasten elinkaari saavuttaa pisteen, jolloin he eivät enää leiki rannassa. Nyt ei auta enää visiointi vaan raaka työ. Oli visio mikä tahansa, se ei muuta lopputulosta – kivet pitää siirtää!
